Koti-ikävä

Hmm.. tuli sellainen jännä tunne mitä kai kutsutaan koti-ikäväksi. Mutta siihen on syy, että se tuli yllättäen. Mikään ei ole muuttunut siinä, etten viihtyisi täällä hyvin. Vaan E on nyt ehkä pääsemässä itsekin ulkomaille ja jopa vuodeksi, niin että me ei ehditä nähdä ennen kuin mä tulen. Se on niin hurjaa, että en tiedä miten kauan mun pitää sitä ajatusta työstää että voin taas olla ilman tätä haikeuden tunnetta. Mulla ei ole ollut ikävää kotiin koska oon tiennyt et siellä on kaikki hyvin ja että me kaikki pian jo nähdään. Mutta nyt mä tajuan, että entinen elämä ei todellakaan ole tulossa takaisin. Eikä ne monet hyvät hetket mun rakkaimpien siskojen kanssa... ainakaan pitkään aikaan. Tää uutinen vähän muutti mun mielentilaa, vaikka oonkin tosi onnellinen E:n puolesta!! Ja todellakin kannustan sitä lähtemään jos niin hyvin käy, että se saa sen paikan. Se on mieletön tilaisuus. Niin kuin tämä munkin reissu. Ja huolimatta tästä ikävästä, on muistettava, että elämässä on mentävä eteenpäin ja oltava vahva. Muita vaihtoehtoja ei ole, kenelläkään. Uusien asioiden kokeminen väistämättä vaatii joistain vanhoista asioista luopumista... tai ainakin väliaikaista luopumista. Täytyy pitää mielessä "väliaikainen"...Ja silti elää täysillä hetkessä. Me kyllä nähdään vielä. Melkein voisin nyt ensimmäistä kertaa itkeä, mutta en itke. Oon päättänyt et jos voin estää sen niin en ala täällä marisemaan! Säästän sitä sit vaikka siihen kun tulee ihan kamala ikävä. Jospa ei tulisikaan.. Rakastan teitä kaikkia siellä enemmän kuin mitään muuta <3